Kun nyt on paljastunut, että meille valehdeltiin tietoisesti koronarokotteen ominaisuuksista, ja noilla valheilla oikeutettiin syrjintä, niin uskotteko oikeasti, että tämä olisi ainoa valhe, minkä päättäjät ja media ovat meille kertoneet?🤔
Kun ihmiset jotka nukkuvat katsovat sinua, he pyrkivät tekemään sinusta osan untaan. He kutsuvat nukahtamaan tiedostamattomuuden uneen.
Kiusaus onkin olemassa, mutta tehtäväsi on sittenkin pysyä hereillä ja tiedostaa todellisuus, pysyä siinä ja olla hylkäämättä sitä joka olet.
Kun ego kaappaa viisauden, siitä tulee ideologiaa. Siksi että egolla on suunnaton oikeassa olemisen tarve. Voidakseen olla oikeassa ego tarvitsee lähelleen ihmisiä jotka ovat väärässä.
Kokeellinen pistos.
Jossa lääkeyhtiöillä ei ole vastuuta.
Jossa lääkäreillä ei ole vastuuta.
Jossa hallituksella eikä virkaihmisillä ole vastuuta.
Ja minä, kun en ota kyseenomaista piikkiä, olen vastuuton ?
Tuo onnistunut Ylen pienpuoluetentti taisi olla merkityksellisempi tapaus kuin vielä täysin ymmärretäänkään. Kansan syvät rivit saivat ensimmäistä kertaa kuulla joitakin isoja totuuksia sanottavan ääneen. Tämä saattoi kylvää siemenen monen mieleen.