Jouduin kattomaan sivusta, kun naapuri voitti raaputtamalla 100000 euroa. Onnittelin siinä sitten teeskennellysti. Se oli arvasta kalkkia.

Jos Jimi Hendrix olisi 16-vuotiaana Seattlessä ostanut musiikkikaupasta kitaran, mutta laiminlyönyt osamaksueränsä ja jäänyt velkaa, hän olisi voinut maailmantähdeksi noustuaan palauttaa soittimen myymälään ja sutkauttaa hauskasti, että ”nyt maksan takaisin samalla skitalla”.

Ostin tuliterän amerikkalaistraktorin. Minäpä se en olekaan mikään eilisen Deeren poika!

Nytpä sain kerrassaan neroisan pisnesidean! Perustan päivittäiskaupan alalle uuden kilpailijan, osuustoiminallisen myymäläketjun, joka profiloituu nuorekkaan rennolla meiningillä. Kaupalle voisi tulla nimeksi vaikka Relanto.

Minä en enää kestä someen juurtuneita vakiolausahduksia! Sietäjät sietää.

Nuorena kun olin vaihto-oppilaana Englannissa, niin siellä piti eräällä oppitunnilla kertoa sukunsa vaiheista. Ylpeänä valistin, että esivanhempani asuivat Tampereella: ”They were my mancestors.”

Myymälävarkaat ry. järjesti vuosikokouksensa kauppakeskuksessa. Puheenjohtaja kannusti: ”Kaikki mukaan!”

Olenkohan tullut maininneeksi, että olin nuorempana töissä eräässä paahtimossa. No, kun sinne palkattiin laadunvalvojaksi arvostettu spesialisti Brasiliasta, niin enhän minä malttanut olla sutkauttamatta hauskasti, että ”jaahas, saatiin ulkomaalaiskahvistus!”

Hämeenkyrössä on tehty sensaatiomainen löytö. Erään aitan ylisille oli kätketty Frans Emil Sillanpään julkaisematon käsikirjoitus, jossa hän esittelee ehdotuksiaan suomalaisten maataloustyökalujen kehittämiseksi. Kirjalle oli jo nimikin mietittynä: Taata-malliset äkeet.

Semmoista rupesin pohtimaan, että jos isossa helsinkiläisessä pulikointifasiliteetissa treenaisi taituri, joka on J.K. Paasikiven puolison kaima ja joka tekisi mitä uskaliaimpia hyppyjä 10 metrin tornista, niin häntä voitaisiin kutsua lempinimellä Mäkelänrinteen Huima-Alli.

Nyt mua rupes harmittaa, etten elänyt eteläisessä Englannissa pronssikaudella. Olisin kannustanut kivipaasien siirtäjiä, että ”jaksaa jaksaa!”, ja jos olisin saanut osakseni mulkoilua, olisin sutkauttanut hauskasti, ”että kamoon kaverit, tää on vaan sellaista stonehengenluontia!”

Yliopistovuosinani en ikinä suostunut lainaamaan opiskelukavereille 1800-luvun suuren saksalaisen moraalifilosofin teoksia, vaikka minulla oli niitä melkoinen kokoelma. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että olinpas minä nietzschekäs!

Kevät koki kolauksen.

Kumarruin ottamaan Jack Daniels -pulloa, kun alaselässä vihlaisi pahasti. Se oli viskias.